)
Viimeiset hitaat ennen valomerkkiä
Hallitus kokoontui viimeiseen kehysriiheensä suhteellisen ankeissa tunnelmissa. Ennen riihtä oli jo käynyt selväksi, etteivät hallituksen tavoitteet velkasuhteen parantamisen tai työllisyyden suhteen tule toteutumaan eikä asiasta tehty enää edes erityisen suurta numeroa, niin itsestään selvältä se jo tuntui. Siten riihen päällimmäiseksi tehtäväksi jäi viestintä äänestäjille, ja se kulki samoja – jo tutuksi tulleita latuja.
Kokoomus voi kirjata saavutuksekseen erityisesti YEL-uudistuksen. Koska nykymallissa oli kiistattomia ongelmia erityisesti pienyrittäjien kannalta, kukaan ei erityisen aktiivisesti kysy miksi valtiolla oli alivakuuttamisen kustannuksiin laittaa kymmeniä miljoonia lisää veronmaksajien rahaa, kun kaikilta muilta kansalaisilta vaaditaan oman vastuun kasvattamista. Tämä korostuu erityisesti julkisten sote-palveluiden käyttäjien ja tarvitsijoiden kohdalla, kun asiakasmaksuja nostetaan.
Perussuomalaiset hakevat ilonsa turpeesta ja sote-järjestöiltä leikkaamisesta. Sovituilla muutamien miljoonien tuilla tuskin nousee ainuttakaan uutta turvekattilaa eikä uusia koneita turpeen nostamiseen hankita ensimmäistäkään, mutta kysymys onkin enemmän erityisesti Keskustan potkaisemisesta sen tärkeillä tukialueilla. Vaalikentillä päästään kertomaan, miten Elokapinan juhlat ovat ohi ja turve on palautettu kunniaan – se tapahtuuko näin sitten todellisuudessa, ei ole erityisen tärkeää.
Autoilijoille oli tarkoitus antaa myönteinen viesti, mutta euron bensoja joudutaan vielä odottamaan. Pieniä muutoksia työkseen paljon ajaville tehtiin, jonka lisäksi huomiota haetaan leikkaamalla jälleen kerran järjestöiltä ja tekemällä asiasta ison numeron. On asiasta sitten mitä mieltä tahansa, on sinällään hyvä muistutus kansalaisjärjestöille, miksi sen riippumattomuus valtiosta on tärkeää. Valtion hyväntahtoisuuteen – on kyse sitten rahasta tai toimintavapaudesta – ei aidosti liberaali kansalaisyhteiskunta voi koskaan täysin luottaa. Samalla erityisesti retoriikka kertoo siitä, ettei Suomessakaan välttämättä olla kovin kaukana järjestöjen julistamisesta, milloin minkäkin tahon “agentiksi” vain, koska ne ovat politiikasta eri mieltä.
Itä-Suomen liikennehankkeista puhuttiin paljon, mutta silmäys listoihin kertoo, että ruotsinkieliset alueet menestyivät rahanjaossa jälleen totutun hyvin. Aluepolitiikan ammattilaisten olisikin syytä katsoa miten RKP hoitaa asiansa ja alueensa sekä opetella miten “siltarumpu” lausutaan ruotsiksi.
Kiinnostavaa on nähdä, miten koko kehyskokonaisuuden vaatimattomuuteen nähden varsin laajat kirjaukset rakentamisen käynnistämisestä sekä ydinvoimasta etenevät. Sinällään ne pitävät sisällään paljon potentiaalia. Startupien optioiden verokohtelun muutoksillakin voisi olla huomattavaa vaikutusta niin yritysten ja yrittäjien Suomessa pitämisen kuin osaajien houkuttelun näkökulmasta. Jälkimmäinen on tärkeää Tilastokeskuksen aamun uutisten kertoessa, miten maan väkiluku on kääntynyt tämän vuoden alusta alkaen laskuun.
Kaiken kaikkiaan riihi jatkoi – toki vähän jo väljähtänein eväin – hallituksen sinällään johdonmukaista linjaa tulonjaon ja rakenteellisten uudistusten suhteen. Usko valittuun polkuun ei ole horjunut, vaikka tulokset ovat toistaiseksi osoittaneet päinvastaista kehitystä puhuttuun verrattuna. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, etteikö luvattuja asioita olisi tehty. Riittääkö lupausten pitäminen, vaikka seuraukset eivät (ainakaan vielä) ole luvatun mukaisia – jää nähtäväksi. Vaalipäivään on alle vuosi.
Kirjoittaja Esa Suominen on Suomen poliittisen kentän asiantuntija.